Tshwane adoptiokuvat

  • JP Väisänen Tshwane adoptiokuvat
  • JP Väisänen kollaasit 2010
  • JP Väisänen TAIDE
  • JP Väisänen Tshwane - Etelä-Afrikka, 2010
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Uudempi teksti Etusivu





JP Väisänen Tschwane adoptiosta

Sain kuulla, että linja-auto Sowetoon lähtee puolen tunnin kuluttua. Ryntäsin hakemaan kollaaseja. Samalla päätin, että en valikoisi töitä joita annan vaan annan ne jotka ehdin saada mukaani. Ne jotka olivat jo kehystettyinä. Kaksi kehystä oli mennyt lentomaltkalla rikki. Yksi kehys olisi ollut vielä varalla mutta se sai nyt jäädä.


Olin jossain Prestoriassa tai Centurionissa. Kansainvälinen kokous toi minut Etelä-Afrikkaan. Olin paikallisilta eritetyssä kokouskeskuksessa. Keskuksen ulkopuolella ei liikkunut kukaan. Ei ollu kauppoja, Ei jalkakäytäviä. Ei katuvaloja.


Pääsin Soweton bussiin. Kerroin innoissani kuskille mitä laukkua raahasin. Taidetta kansalle. Kuski lupasi katsoa etten jää pois paluumatkalta.


Ensimmäinen Soweton bussi ei ollutkaan ajokunnossa. Siispä matkaan toisella. Viereeni istui matkasta vastaava aktivisti, joka kertoi ettei uskonut aprtheidin koskaan loppuvan. Kun ajoimme Orlando stadionin ohi aktivisti kertoi miten hän oli ollut Nelson Mandelan järjesämissä mielenosoituksissa Orlandon stadionilla ja miten poliisit olivat ampuneet heitä kohti ANC-aktivistien poistuessa mielenosoituksista.


Aktivisti halusi myös yhden kollasin. Lupasin että se järjestyisi.


Nelson Mandelan talolla en ajatellut antaa teoksiani. Se kuulosti niin turistikeskukselta ja sitä se olikin. Sateenkaariperuukkipäinen taiteilijakerjäläinen istui odottamsssa, että saisi laulaa ja tienaisi lantin. Ketään ei kiinnostanut laulu. Kaikki kuvauttivat itsensä Mandelan kotitalolla ja ostivat sitten tuliaisia.


Olimme sopineet aktivistin kanssa, että voisin hänen mielestään hyvin antaa teokset opiskelijoiden joukkomurhanmuistomerkillä. Kuulosto vähemmän houkuttelevalta ja kun siellä ei ollut yhtään paikallista liikkeellä en avannut matkalaukkuani.


Luulin, että olisimme seuraavaksi ajaneet Soweton townshippeihin kuten olimme sopineet - siellä olsi ollut ihmisiä. Epäonnekseni bussi kaarsi moottorietielle ja Soweton kaksoistornit jäivät taakse. Kollaasit pysyivät laukussa. Ei siis antotapahtumaa Sowetossa.


Linja-auto ajoi isompaan kaupunkiin, jossa me kokousvieraat olimme kaupunginjohtajan vieraina - hienossa salissa, hienossa puiteissa maailman kommunistit otettiin vastaan kuin parhaat porvarit. Olin raivoissani kun en edelleenkään ollut päässyt ihmiskontaktiin.


Kuuntelin puheita. Katsoin edustusteatteria, jossa oli vallankumouksellinen sanoma ja joka käsitteli Etelä-Afrikan vapautumista apartheidista. Söin. Join. Seurustelin. Mutta ennen kaikkea tutustui paikallisiin aktivisteihin, jotka olivat olleet järjestämässä kokousta. Toisen viinilasin jälkeen ehdotin yhdelle aktivisteista, että mitä jos hän järjestäisi paikan henkilökunnan hetkeksi sivummalla niin voisin näyttää taidettani heille ja jos joku haluaisi niin tämä voisi osallistua manifestiini.


Pientä epäselvyyttä aioinko varastaa kaupunginjohtajan shown vai räjäyttää koko paikan ja maailman kommunistien kerman. Sain kuitenkin haettua Soweton bussista laukun ja heti vetoketjun auettua väki auttoi taulut seinustaa vasten katsottavaksi.


Hikoilin ja läähätin. Olin jännittynyt ja onnellinen.


Kerroin lyhyesti ajatukseni siitä miten teen taidetta ja kutsuin paikalle tulleita mukaan. Olimme hieman sivussa kaikesta siitä mitä hienossa salissa tapahtui. Ja nämä viimein löytämäni Etelä-Afrikkalaiset bussikuski, muutama vartija, keittiöhenkilökunnan ja mistä lie saapunut porukka otti yhdellä pyörähdyksellä itselleen omat teokset.


Yksi mies joka oli juhlassa esittänyt runon ja jonka tausta vapaussoturina apartheidin vastaisessa sodassa oli selvinnyt aiemmin otti vakavanaamaisena yhden ensimmäisistä kollaaseista. Hän otti sen missä oli sotilas. Mies kertoi, että aikoi kirjoittaa kuvasta runon ja hymyili.


Yksi mies pyysi minua kertomaan mitä kuvassa oli, että osaisi kertoa lapsilleen kun kuitenkin kysyvät.


Pikkupoika oli sujahtanut karkuun äidiltään suuresta salista ja sain oman teoksen. Sanoi laittavansa sen huoneeseensa. Soitti kollaasilla ilmakitaraa. Vei kollaasin äidilleen kun tanssittiin.


Aktivisti jonka kanssa olin keskustellut apartehdista Soweton bussissa ei saanut teosta. Hän ei ehtiynyt. Mutta onneksi huoneessani oli yksi ehjä kehys ja useita kollaaseja. Nappasin yhden ihan summassa. Kehystin ja jos tapaan aktivistin ennen kuin lennän takaisin kotiin niin annan sen hänelle.


Tapasin ja aktivisti sai itselleen yhden teoksen. Tästä ei otettu kuvaa.
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.